Digitalisaatio on jo pitkällä Pohjoismaissa ja prosessien sähköistäminen on keskeinen tavoite useimmille pohjoismaisille johtoryhmille. Keskustelut pyörivät digitaalisen murroksen ympärillä – mitä kaikkea muuta uutta yritykset voivat teknologian avulla saavuttaa. Käytännössä nykyisetkin digitalisointiprojektit voisivat edetä paljon pidemmälle. Accenturen raportin mukaan useimmat organisaatiot Pohjoismaissa ovat ryhtyneet sähköistämään sisäisiä prosessejaan, mutta kunnianhimoisten tavoitteiden todelliseen saavuttamiseen on vielä pitkä matka.

Digitalisointiprojektit vaikuttavat auttaneen yrityksiä etenemään evoluutiossa mukavalle tasolle, mutta pysähtyneet siihen. Vaikka monista vanhoista ja tehottomista käytännöistä on näin päästy eroon, eivät useimmat yritykset ole vielä päässeet digitalisoinnin kypsälle tasolle, joka todella auttaa viemään liiketoimintaa eteenpäin. Microsoftin mukaan tällainen lähestymistapa johtaa ”satunnaisiin aloitteisiin ja rajallisiin tuloksiin”.

Lue koko postaus

Digitalisoinnin hyödyntämättömät mahdollisuudet

Kun turhat ja vanhanaikaiset prosessit on poistettu, kuinka paljon pidemmälle voidaan mennä? Monet mahdollisuudet ovat yhä hyödyntämättä:

Joustavuus

Oikealla teknologialla voidaan saavuttaa skaalautuva ja tulevaisuudelle valmis organisaatio. Vaikka useimmilla yrityksillä on jo jokin järjestelmä käytössä, saattaa tarjolla olla modernimpi ja joustavampi järjestelmä. Uuden sukupolven ratkaisut integroituvat yrityksen muihin olemassa oleviin, sekä mahdollisiin tuleviin järjestelmiin, sekä kasvavat yrityksen mukana.

Yhdistettävyys

Ratkaisujen avulla voidaan saavuttaa yhteneväisyyttä läpi koko organisaation. Ratkaisut, jotka keräävät ja analysoivat suuria määriä yrityksen tuottamaa tietoa, auttavat hienosäätämään prosesseja yhä edemmäs. Tiedon avulla talousjohtaja voi esimerkiksi arvioida eri toimittajien suoritusta niiden hintoihin verrattuna.

Automaatio

Monet pohjoismaiset organisaatiot ovat ottaneet käyttöön järjestelmiä sujuvoittamaan hankinnasta maksuun -prosessia. Vaikka järjestelmät ovat aina paperiprosesseja tehokkaampia, vaativat monet niistä yhä manuaalista työtä. Uuden sukupolven ratkaisut automatisoivat useita aikaa vieviä prosesseja. Ratkaisujen ansiosta ostoreskontran ei enää tarvitse etsiä ja yhdistellä tietoja monesta eri paikasta täsmäyttääkseen ostolaskuja tilauksiin tai tiliöintiä varten.

Uusi teknologia hankinnasta maksuun -prosessissa

Uusin hankinnasta maksuun -teknologia tarjoaa joustavuutta, integroituu yrityksen muihin järjestelmiin, sekä skaalautuu ja pysyy muutosten tahdissa.

Rillionin ratkaisut on suunniteltu auttamaan organisaatioita toimimaan nykypäivän muuttuvassa ympäristössä, ajatellen myös tulevaisuutta. Lue uuden sukupolven mahdollisuuksista lisää täältä.

Lue lisää